Hakukoneoptimoinnin perusteet: linkit vaikuttavat hakutulosten järjestykseen

Ehkä tiedätkin, että Googlen hakutuloksien muodostamiseen vaikuttaa jopa yli 200 eri muuttujaa. Se on aivan liian paljon, jotta voisit ottaa ne yksi kerrallaan huomioon yrityksesi sivuston kehittämisessä. Siksi on hyvä uutinen, että sinun ei suurimmassa osassa tapauksia tarvitse tehdä mitään läheskään niin monimutkaista.

Sijoittumisessa Googlen hakutuloksissa on pitkälti kyse siitä, että sivun ja sivuston sisältö on hyödyllistä sekä skiinnostavaa, teksti rakenteeltaan selkeää ja sivu on toteutettu niin, että se ei ole esimerkiksi erityisen hidas tai toimi huonosti kännykässä. Lisäksi sisällön täytyy vastata jotakin hakusanaa, jota joku hakukoneen hakuun todella syöttää. 

Mutta yleensä ennenkuin hakukoneet löytävät sivun, sille täytyy osoittaa jokin linkki. Linkkien merkitys on muutenkin huomattavasti suurempi kuin monen muun tekijän. Google itse on kertonut vuonna 2016, että linkit sivustolle (backlinks) ovat yksi kolmesta tärkeimmästä asiasta, joka vaikuttaa hakutuloksiin.

Linkit rakentavat koko verkoston, jossa netissä liikumme

Linkkien merkitys on erityinen, koska algoritmit hahmottavat sivustojen maailmaa pitkälti linkkien kautta.

Englanniksi hakukoneiden tietoa keräävien robottien sanotaan ryömivän (crawl) läpi sivuja linkistä seuraavaan indeksoidessaan sivuja ja sivustoja. Tällä tavalla ne rakentava sivustostasi kartan ja hahmottavat, mikä sen asema on suuremmassa mittakaavassa. Vääränlaiset linkit voivat johtaa siihen, että sivuston näkyvyys heikkenee ja oikeanlaiset linkit nostavat sivustoa hakutuloksissa.

Linkit ovat hakukoneille tärkeitä myös siksi, että ne välittävät liikennettä sivujen ja sivustojen välillä. Jos johonkin sivustoon tai sivuun osoittaa paljon linkkejä, se on luultavammin hyödyllinen ja hyvää sisältöä, jota kannattaa nostaa tuloksissa ylöspäin. 

Sivustolla on kuitenkin käytössä monenlaisia linkkejä. Osa niistä voi laskea sivun asemaa hakukonetuloksissa ja osa voi nostaa sitä. Jotkut linkit pitää osata tunnistaa ja merkata eri tavalla. Vaikka tämä voi tuntua aluksi monimutkaiselta, tämä yksi asia voi vaikuttaa saamiisi tuloksiin valtavasti. Mitä paremmin käytät linkkejä ja osaat hankkia niitä, sitä parempia tuloksia saat etenkin kiplailluilla markkinoilla. 

Ulkoa tulevat linkit ovat sitä arvokkaampia, mitä paremmin linkittävä sivu on luokiteltu

Ulkoa tuleva linkki tai backlink tulee toiselta sivustolta sinun sivustollesi. Ne ovat Googlen silmissä hieman kuin ääniä sivustosi puolesta tai Facebookin tykkäyksiä. Samaan tapaan kuin vaikka Instagram nostaa näkyviin paljon tykkäyksiä saaneita julkaisuja, hakukoneet nostavat näkyville paljon linkkejä sisältäviä sivustoja. 

Jokaisella sivustolla on Googlen silmissä luokitus, englanniksi page rank. Korkeammin luokitelluilla sivuilla on lähes aina muita enemmän linkkejä. Tällaiset sivustot nousevat muita helpommin ensimmäisille sijoille hakutuloksissa. Niiden linkit sinun sivustollesi ovat myös muita arvokkaampia. Jos linkit sivustollesi taas tulevat epäilyttäviltä tai alhaisen luokityksen sivuilta, vaikutus on pienempi tai negatiivinen. 

Esimerkiksi Google Search Console antaa sinun tarkastella sivustollesi ohjaavia ja sivuston sisäisiä linkkejä sekä sitä, mitkä sivut ovat saaneet eniten linkkejä. Olen koonnut sen käytöstä oman oppaan, jonka avulla otat työkalun käyttöön ja opit käyttämään sen työkaluja. 

Myös ulkoisten linkkien ankkuritekstillä eli sillä tekstillä, joka linkissä sivulla lukee, on väliä. Se saisi mielellään olla selkeä ja kuvaava pätkä tekstiä vaikkapa “lue lisää täältä” tekstin sijaan. Tekstit näkyvät myös Search Consolen kautta, joten voit lähettää sivuston ylläpitäjälle ystävällisen viestin, jossa pyydät muuttamaan linkin tekstin kuvaavammaksi.

Sisäiset linkit auttavat löytämään sivut ja ymmärtämään sivuston rakenteen

Sisäinen linkki ohjaa yhdeltä sivulta sivustollasi toiselle sivulle sivustollasi. Esimerkiksi etusivulta palvelusivulle ohjaava linkki on sisäinen linkki. Sisäiset linkit ovat tärkeitä hakukoneoptimoinnissa, mutta niistä puhutaan paljon ulkoa tulevia linkkejä vähemmän.

Sisäisten linkkien tärkeä tehtävä on luoda sivuston rakenne, osoittaa mitkä ovat sivuston tärkeimmät sivut ja sillä tavalla myös osoittaa, mitä sivuja hakukoneiden pitäisi etenkin nostaa korkeammalle. 

Sisäisten linkkien kohdalla vältä kuitenkin linkittämästä jatkuvasti sivuston perussivuille kuten yhteystietosivulle ja etusivulle. Tällaiset sivut saavat jo paljon huomiota, joten niiden lisääminen uudestaan ja uudestaan vaikkapa sisältöjen loppuun ei ole hyödyllistä. Linkitä sen sijaan sellaisiin sivuihin, jotka eivät löydy navigaatiopalkista kuten blogiteksteihin tai sisältösivuihin. Sellaiset sivut kuin yrityksen tietosuoja voi määritellä jätettävän pois hakutuloksista. 

Yrityksen myynnin kannalta taas on hyvä ottaa huomioon, että yskittäisellä sivulla ei kannata olla liikaa linkkejä. Esimerkiksi myyntisivun linkit olisi syytä osoittaa kassalle, jotta ostaminen on helppoa ja kaikilla muillakin sivuilla pyrkiä siihen, että kävijät eivät harhaudu pois sivustolta tai niistä asioista, joita heidän halutaan etenkin sivustolla tekevän.

Sisäisissä linkeissä esimerkiksi blogisisällössä kannattaa käyttää järkevää tekstinpätkää, joka kuvaa hyvin linkin sisältöä sen sijaan, että kirjoitat vaikkapa “klikkaa tästä”. Kuvista voit linkittää jonkin verran, jos kuvilla on kuvaavat alt-tekstit. Olen kirjoittanut avuksesi oman tekstin kuvien käyttämisestä apuna hakukoneoptimoinnissa. 

Kun mietit linkitystä, siitä ei kannata tehdä monimutkaista vaan miettiä, mikä tieto vaikkapa yrityksen blogissa olisi tämän sisällön käyttäjälle hyödyllistä. Silloin linkittäminen sujuu luonnollisesti. Kun sisältöstrategiasi sisältää tarpeeksi sisältöä samoista aiheista, linkittämisestä tulee helppoa. Paras strategia on upottaa sopiva hyödyllinen linkki sisällön sekaan vaikkapa pitkien linkkilistojen sijaan.

Miten hyvien linkkien määrää voi kasvattaa?

Jos linkeillä on kerran niin paljon väliä, minkälaisia asioita voit tehdä saadaksesi niitä lisää? 

Yleisiä tapoja on muutama, mutta ne vaativat hieman aktiivisuutta ja työtä. Jotta linkkien laatu on oikeasti hyvä ja sillä on vaikutusta tuloksiisi, niitä ei kannata lähteä hankkimaan mistä vain. Tässä kolme asiaa, jotka voit tehdä saadaksesi lisää linkkejä nopeammin:

1. Etsi sivustoja, jotka linkittävät kilpailieville sivustoille tai usealle sivustolla samasta aiheesta ja pyydä heitä lisäämään linkki.

2. Kirjoita vieraskynäartikkeli toiselle sivustolle ja pyydä saada linkittää siitä omalle sivustollesi (mutta älä julkaise samaa artikkelia omalla sivustollasi!). 

3. Linkitä muihin sivustoihin, jotka liittyvät omaan aiheeseesi ja kerro siitä sivuston ylläpitäjälle ystävällisesti. Voit myös jakaa muille silloin tällöin esimerkiksi sisältöä, jonka he voivat kokea hyödylliseksi. Joillakin aloilla tähän on omia kanavia ja ryhmiä, joissa saa jakaa omaa sisältöä. Voit myös mudostaa samalla alalla olevien kanssa yhteisen julkaisuryhmän, jonka artikkelit jaatte kaikki ja joihin linkitätte kaikki. Silloin jokainen kirjoittaa vuorollaan. Tämä toimii myös kommentointiin, jos yrityksen blogi kaipaa ensimmäisiä kommenttejaan.

Nyt saatat miettiä, että tämä tuntuu työläältä. Se on totta. Arvokkaiden linkkien hankkiminen voi vaatia hieman työtä. Joskus se tapahtuu kuin itsestään, kun kukaan ei ole kirjoittanut hyvää asiantuntijasisältöä alallasi, mutta ei aina. 

Joku saattaa tarjota sinulle maksusta mahdollisuutta linkin ostamiseen ja se voi tuntua kiertotieltä kaiken vaivan ohi. Toisaalta joku saattaa pyytää vaikkapa saada kirjoittaa sinulle artikkelin, jonka saat julkaista nimelläsi, mutta he sisällyttävät artikkeliin linkkejä. Tämä on yleisempää kuin luullaan ja olen esimerkiksi itse eri blogeissa saanut välillä tällaisia tarjouksia. Puhutaan siis hetki siitä, miksi näitä linkkejä ei kannata ostaa eikä myydä.

Mikä on nofollow linkki ja milloin sitä pitää käyttää?

Joitakin vuosia sitten Google otti käyttöön niin sanotut nofollow linkit. Niissä sivuston tekijä kirjoittaa linkin koodiin määritteen rel=”nofollow”. Tämä tarkoittaa, että hakukone jättää linkin huomiotta. Tämä merkintä pitää lisätä esimerkiksi affiliatelinkkeihin eli kumppanuuslinkkeihin ja sellaisiin linkkeihin, joiden lisäämisestä sivustolle on maksettu. 

Google laskee siis vain muiden kuin nofollow linkkien määrää. Jos joku linkittää sivustollesi nofollow linkillä, sillä ei ole väliä hakukonesijoituksessa. Voit tosin saada näkyvyyttä, jos sivusto on suuri.

Samalla tavalla, jos myyt jollekin linkin sivustoltasi tai ohjaat esimerkiksi affiliatelinkin kautta ihmisiä ostamaan jotakin tuotetta, sinun tulisi käyttä nofollow merkintää. Et voi siis ostaa vaikkapa blogista kaupallista yhteistyötä ja saada sillä tavalla lisää linkkejä sivustollesi. Ainakaan periaatteessa.

Kaikki eivät noudata sääntöjä, mutta siihen kannattaa suhtautua varauksella. Google on hyvä valvomaan omia sääntöjään ja paranee siinä jatkuvasti antaen niitä kiertäville sivustoille rangaistuksia näkyvyydessä. 

Näin lisäät nofollow-linkin: siirry sivustosi visuaalisesta editorista tekstieditoriin, jotta näet linkin koodin. Linkin koodi näyttää tältä: 

<a href="https://sivustosiosoite.fi">linkin näkyvä teksti</a>

Nofollow määrite lisätään linkkiin näin:

<a href="https://sivustosiosoite.fi" rel="nofollow">linkin näkyvä teksti</a>

Kun haluat tarkistaa, että olet varmasti merkannut kaikki linkit oikein sivustollasi, Chrome selaimeen on olemassa lisäosa, joka vetää yli kaikki linkit, jotka on merkitty nofollow-linkeiksi. 

Lohtuna linkkejä metsästävälle voi olla se, että kun kirjoitat hyvää sisältöä ja jaat sitä kiinnostuneille, pikkuhiljaa linkkejä alkaa kertyä. Mitä enemmän laadukasta sisältöä teet, sitä enemmän linkkejä saat ja sitä korkeammalle sivusto nousee myös hakutuloksissa.

Myös esimerkiksi haastattelut ja yrityksestä kirjoitetut artikkelit voivat kasvattaa hyvälaatuisten linkkien määrää. Kun kirjoitat sisältöä ahkerasti tai joku kirjoittaa sitä sinulle säännöllisesti, linkkimääräkin kasvaa todennäköisemmin ja mahdollisuuksia muiden sivustojen ylläpitäjien kanssa toimimiseen tulee enemmän.

Kannattaa kuitenkin olla aktiivinen, jos sinulla on siihen mahdollisuus. Verkostoituminen ja hyvän sisällön jakaminen muille harvoin on haitaksi yritystoiminnalle.


Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *