Blogiartikkelit
Kaksi tapaa saavuttaa tavoitteita todennäköisemmin
Tavoitteiden saavuttamiseen vaaditaan työtä, määrätietoisuutta ja sitoutumista aikaansaamiseen. Miksi jotkut saavuttavat tavoitteensa kompastumatta matkalla haasteisiin ja tekevät isojakin juttuja helpon oloisesti? Ensin täytyy tietysti olla tavoite ja motivaatiota työskennellä sen eteen. Kun jätetään pois laskuista ne, jotka haahuilevat päämäärättömästi, on tutkimusten mukaan kaksi asiaa, jotka tähän vaikuttavat eniten. Tavoitteiden saavuttamisessa onnistuvat ne, joilla on jonkinlainen...
Miksi hyviä ideoita tulee yöllä, kävelyllä tai laiturin nokassa: miten valjastat prosessin käyttöösi?
Jotkut pitävät muistikirjaa yöpöydän äärellä, koska heräävät yöllä hyvä idea tuoreena mielessä. Toiset keksivät uutta tai ratkaisevat ongelmia yhtäkkiä vaikkapa lenkillä, kävelyllä luonnossa, laiturin nokassa, suihkussa tai hiihtämässä. Miksi hyviä ideoita syntyy juuri silloin ja miksi ne eivät nouse pintaan, kun tarvitsemme ahaa-elämyksiä ja nopeita ratkaisuja? Jokainen yritys kaipaa innovaatiota ja uusia tuoreita hyviä ideoita. Vaikka idealla ei ole rahallista arvoa, sen toteuttaminen voi...
Onko yritykselläsi markkinoinnissaan taikapölyä?
Lukiossa minulla oli ystävä, jolla oli tapana syödä joka viikko ihanassa kahvilassa leivos. Se sai minut miettimään, miksi en tehnyt tällaisia asioita itse useammin. Olisihan leivoksen voinut halutessaan korvata vaikka edullisilla pullakahveilla tai pelkällä kahvikupposella kauniissa ympäristössä. Myöhemmin ostin Brysselistä kauniissa rasiassa suklaakonvehteja ja nautin ne aamukahvin kanssa, yhden jokaisena aamuna auringonnousua ja raikasta aamua rauhassa katsellen. Nämä ovat asiakaskokemuksia...
Sisältömarkkinointi – mitä se oikein on?
Olet varmaankin kuullut sisältömarkkinoinnista, mutta tiedätkö mitä se on ja millaisissa tilanteissa sitä käytetään? Todennäköisesti et, mutta se ei haittaa...En minäkään tiennyt ennenkuin törmäsin siihen yritysbloggaamisen kautta ja aloin työskennellä markkinoinnin ja myyvän kirjoittamisen parissa. Kun opin tästä aiheesta ja kuinka sisältömarkkinointia käytetään, se muutti kokonaan yritykseni markkinoinnin verkossa ja sen ulkopuolella. Tässä kirjoituksessa käyn läpi selkeästi ja...